Yrityksen omistaja: Kauanko vielä kestät markkinointia, joka ei tuota muuta kuin
isoja laskuja kiiltävällä paperilla?

On myös toinen tapa, joka tuottaa sijoituksen takaisin kertolaskuna… jota käyttävät harvat ja valitut (ja rikkaat)

”Kaikki ei ole copya mikä kiiltää… tai sivuja täyttää.” -Juho Tunkelo

Niin. Jostain syystä hyvin erilaisia tekstityyppejä nähdään kutsuttavan copyksi.

Tarinoita, journalismia, blogauksia, sosiaalimediaa, ”sisällöntuotantoa”…

Joidenkin silmissä mikä tahansa ”sisältö” on copya, joka lehden tai verkkojulkaisun sivua fyysisesti vain täyttää.

Se on vähän kuin sanoisi, että ihan sama mitä lakimies sopimukseen kirjoittaa, kunhan se on siinä mustaa valkoisella.

Ei hirveästi järkeä, eihän?

Todellisuudessa ilmaus ”Copy” tulee suoraan yli sadan vuoden takaa nykymuotoisen mainosalan syntyhetkistä.

david ogilvy

David Ogilvy, yksi mainosalan pioneereista

Silloin huomattiin, että tietty mainos, tietyt sanankäänteet, tietty lähestymistapa toimii toistuvasti mainoksessa, siitä tuli ”copy”.

Eli toimivaksi todettua tekstiä, minkä on todistettu saavan aikaan myyntiä.

Copywriting taas on copyn hyväksikäyttöä kirjoittamalla kokonaan uutta copya.

Hämmentävää?

Ei tarvitse olla.

Yksinkertaistetaanpa vähän.

Jos haluat tekstisi vaikuttavan positiivisesti ja välittömästi liiketoimintaasi…
kyseessä on myynti-copy.

Kaikki muu on löysää söpöilyä, joka auttaa korkeintaan ”näyttämään hyvältä” kalliilla hinnalla.

Hyvin suurella todennäköisyydellä olet joskus ostanut tuotteen tai palvelun juuri myynticopyn ansiosta… mutta et edes tunnistanut sitä copyksi.

Ja siinä sen teho juuri piileekin!

Tämä tuli varmasti selväksi, eteenpäin…

Myynti-copy on niitä varten joita kiinnostaa röyhkeästi tavallista paremman tuloksen tekeminen

Tämä on se mitä olen tehnyt viimeiset kymmenisen vuotta päätyökseni.

Useimmille ihmisille myyvän copyn kirjoittaminen on todella haastavaa. Kiistatta yksi vaikeimpia asioita, mitä voit koskaan alkaa opetella. Saati sitten oikeasti oppia ja toteuttaa.

writing desk

Kun istut kirjoituspöytäsi ääreen, syntyykö siitä tekstiä vai myyntiä?

Tässä yksi syy miksi taitaville copywritereille maksetaan maailmalla hurjia palkkioita, ja koko markkinointiala kääntyy heidän puoleensa kun pitää saada aikaan tulosta tai ”fiksata” kampanja joka ei sitten toiminutkaan.

Toinen syy on niissä kuuluisissa TULOKSISSA.

Hurjimmatkin palkkiot ovat todellisuudessa hyvin pientä siihen tulokseen verrattuna mitä myyvällä copylla voi saada aikaan.

Ajattele: maksa vaikka 15.000€ copywriterille, ja saat sen ansiosta 250.000€ mitä muuten ei olisi tullut.

Liki 17-kertainen ROI – ei paha hyötysuhde vai mitä!

Haluaisin nähdä sen brändikampanjan, joka toimii tällaisilla lainalaisuuksilla.

Oli miten oli…

Päätin että myyvän copyn teho ei olisi enää vain harvojen ja valittujen saatavilla

Jostain kohtalon oikusta minulla on syvällinen tuntuma myyvään copyyn, ja kovan työn kautta se on vain vahvistunut entisestään.

Ja tehtyäni tätä työtä nyt liki 10 vuotta eri muodoissa – välillä markkinointitoimiston palveluksessa, välillä omissa yhtiöissäni, nyt freelancerina – alan oivaltaa, että haluan tämän tietämyksen löytävän laveamman yleisön myös Suomessa.

Totuus on, että ylivoimaisesti suurin osa asiakkaistani on tullut ulkomailta englantia puhuvista maista. Tiedän, että myös ne harvalukuiset muut Suomesta toimivat DRM-copyt ovat vastaavassa tilanteessa. Suomessa ei vain ole sellaisia perinteitä.

Siitä huolimatta olen päättänyt uskoa, että Suomesta löytyy yrityksiä joita kiinnostaa oman myynnin helpottaminen ja moninkertaistaminen copyn keinoin.

Siksi olen tarjoamassa nyt 3 eri keinoa oman arvonsa tunteville yrityksille:

  1. Voitte lähteä itse opettelemaan copywritingin saloja ja soveltaa niitä toimintaanne hitaasti ja varmasti. Lähtölaukauksena toimii vaikkapa ensimmäinen suomenkielinen verkkokauppojen copya käsittelevä kirja: Tuottoisien tuotekuvausten kaava. Lisääkin on tulossa, mutta tästäkin jo löytyy hyvin paljon sovellettavaa.
  2. Voitte tilata minut kouluttamaan henkilöstöänne myyvän copywritingin saloihin. Olkoon yleisö markkinointiosastolta, viestinnästä tai myynnistä – takaan että KUKAAN henkilöstöstänne ei ole kuullut mitään sellaista mitä teille opetan. Sen verran harvinaista todella myyntiä tuottavan copywritingin taito on näillä leveysasteilla.
  3. Voitte varata minut itseni projektiluontoisesti tekemään yrityksenne myyvää copya. Takaan etten ole alan huokein tekijä, mutta aivan yhtä varmasti olen alan suurinta tuottosuhdetta toteuttava copy. Sopii uskoa tai heittää noppaa.

Siinäpä se.

Huomasitko muuten, että tarjosin nimenomaan kolme tapaa, vaikka kaksikin olisi riittänyt?

Hyvä on, paljastan: syynä on ns. ”the rule of threes” eli kolmosten sääntö. Tietyistä alitajuisista syistä ihminen hahmottaa asioita helpoiten kolmen sarjoissa, mikä myös lisää luottamusta:

  • Maa, ilma, vesi
  • Isä, poika, pyhä henki
  • Koti, uskonto, isänmaa.

Huomaatko? (siinä taas kolmen sarja, muuten…) 

Siinä pientä esimakua siitä salakavalasta copyn psykologiasta, millä saat asiakkaasi puolellesi – mikä tekee myynnistä lasten leikkiä.

Ehkä alat jo hieman aavistaa mistä tässä oikeastaan on kyse… 

Sinun yrityksesi kuuluisi tuottaa enemmän voittoa taskuusi – tässä piilee ehkä ainut tapa oikeasti toteuttaa se!

Osoitin tämän kirjeen Sinulle yrityksen omistajana, koska kokemukseni mukaan ainoastaan jos omat rahat ja oma tuotto, bonukset, osingot yms. ovat pelissä… harva näkee sen vision, minkä suoravaste-copyn kanssa pelaaminen vaatii.

Jos onnistuin tällä sivulla herättämään kiinnostuksesi, älä katso enää taaksepäin. Taustapeili on himmailijoita varten.

Valitse yksi yllä kertomastani kolmesta lähestymistavasta ja ALOITA. Tee jotain. Hanki ensimmäiset rohkaisevat tulokset.

Ei heti tarvitse rynnätä kokovartalotoimintaan, vaikka se joskus houkuttelisikin. 🙂

Kun olet valmis neuvottelemaan seuraavista askeleista, ota rohkeasti minuun yhteyttä.

En nielaise ketään pureskelematta, enkä jallita mihinkään salakavalaan konversiohypnoosiin. Jutellaan tavoitteet auki, ja haetaan paras mahdollinen yhteinen hyöty sekä mukavin tapa edetä.

Tai sitten ei edetä, nopea vaurastuminen ei sovi kaikille, etkä ole välttämättä siihen valmis. Valitsen myös yhteistyökumppanini tarkkaan, koska mikäpä järki olisi kenenkään tehdä mitään vasten tahtoaan?

Rohkaisevin terveisin,

sign3_182x55

 

 

 

Juho Tunkelo
Direct Response Copywriter,
Internet-markkinoinnin konsultti

Naama näkkärille ja markkinoinnin hyötysuhdetta nostamaan! 🙂

Powered by WordPress. Designed by Woo Themes